torstai 13. helmikuuta 2014

DVF-kietaisumekko 40-vuotta! Onnea!


Kuten edellisestäkin postauksesta käy ilmi, on yksi suosikkisuunnittelijoistani Diane von Furstenberg. Vuonna 1970 oman mallistonsa suunnittelun aloittanut daami on yksi muotimaailman rautarouvia. Vaikka kaikki eivät itse suunnittelijan kuoseista tai tyylista pitäisi, löytyy silti yllättävän monelta vaatekaapista jonkinlainen versio kietaisumekosta. Ah, kietaisumekko! Tuo paljon pelastava kapine. Kyseinen vaate tuo esiin vyötärön, saa aikaan jos jonkinmoista optista harhaa riippuen kankaan kuosista ja lisäksi sopii moniin tilaisuuksiin. Itse olen käyttänyt kietaisua sekä cocktailtilaisuuksissa, että rannalla bikinien päällä. Lisäksi voin kokemuksesta sanoa, että se sopii myös koon vaihdellessa hiukan. Esimerkiksi raskausaikana tuo vaatekappale todella toimii. Mekon materiaali on ihanaa silkkijerseytä, ja joustavuutensa ansiosta se sopii, kuten mainitsin, aika monelle erilaiselle vartalolle. 

Diane von Furstenberg on pitänyt suunnittelijana avioliiton kautta saamansa nimen, belgialaisittain Furstebergin Prinsessa Diane. Alunperin Brysselistä kotoisin oleva, sittemmin amerikkalaistunut muotivelho on Coco Chanelin jälkeen nimetty markkina arvoltaan maailman kovimmaksi muotisuunnittelijaksi. Tuo vuodelta 1976 oleva Newsweek-lehden kansikin oli alunperin korvamerkitty Gerald Fordille, mutta vaihdettiin viime tingassa.  



Tässä Andy Warholn kanssa. Andy on inspiroinut myös 40-vuotismalliston kietaisumekkojen printit. Mukana juhlamallistossa on Andyn kuuluiusa dollarikuvio ja tässäkin kuvakollaasissa esiintyvä unikko.
Vuonna 1997 Diane von Furstenberg lanseerasi kietaisumekon uudelleen. Legenda palasi kovempana kuin koskaan ja osti takaisin aikaisemmin jo pois luovuttamiaan lisenssejä. Fiksu veto! Saamme nauttia siitä nyt. :-)

Taas ihastelen muuten sitä maksipituutta!

Heh...Happy Valentine to me!

Los Angelesiin pystytetty Dress Exhibition 40-vuotisen kietaisun johdosta huhtikuun alkuun asti. Bon voyage!

Monet julkisuuden henkilöt rakastavat kietaisua. Vintageprinttiä on nähty mm. Madonnalla. Kietaisua tehdään jerseyn lisäksi tietysti muistakin materiaalesta. Itsellänikin on mekkoja jerseyn lisäksi silkkisifongista ja puuvillasta, mutta kyllä tuo originaaliversio taitaa sittenkin olla se must.

Kaulusta, ilman kaulusta, pitkää hihaa, lyhyttä hihaa, paitamekkoa...you mention it...

Tällaista mallia en olekaan vielä nähnyt. Nekkulille varastoon?


Kuvat:
www.dvf.com
www.gotoglamourgirl.com
www.vogue.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita