maanantai 17. helmikuuta 2014

Kauniiden asioiden koti

Tällaista koko kehon läpi kulkevaa ihastuksen aaltoa saa harvoin kokea! Minäpä kuitenkin sain, kun teimme päiväretken Nekkulin kanssa viime viikolla Tuomarinkylän kartanon mailla sijaitsevaan Country White -sisustustaivaaseen. Paikka on kerrassaan hurmaava! 
Meillä oli mennyt muutama yö pikkuneidin kanssa vähän rilluttelun puolelle, joten käänsin auton nokan kohti Tuomarinkylää saadakseni pienen irtioton. Takiainen tuli kyllä mukanani...
Saapuessamme Tuomarinkylän kartanon maille, oli hiukan erilainen ilma, kuin alapuolella olevassa kuvassa. Sisällä liikkeessä aukesi kuitenkin ihana kesäpäivä! Vietimme aluksi hetken pihalla ihastellen maisemaa.
Pihapiiriä ympäröivät todella isot viljelykset, jotka ovat osa Tuomarinkylän-Haltialan kulttuurimaisemaa. Paikan historia ulottuu aina 1500-luvulle asti ja nykyinen päärakennuskin on peräisin 1700-luvulta. Tuomarinkylän kartanon omistaa tänä päivänä Helsingin kaupunki, mutta osa rakennuksista on yksityisessä omistuksessa. Alueella on sisustusliikkeen lisäksi hevostalleja, ratsastuskouluja ja vinttikoirarata. (!) :-)
Asiaan. :-) Olin törmännyt Country Whiteen etsiessäni verkosta kylppäriin tilpehööriä. Ja kyllä! Stockapäivästä jäi joku kylppärivaihde päälle. :-)

Eikö olekin sieviä saippua-asetelmia? Ja muuten, tuo kerrosvati on juuri sellainen, jota olen metsästänyt tarjoiluun.
Ihania retrohenkisiä peltipurnukoita vaikka minkälaiseen tarpeeseen.
Oih ja voih! Haluan muuttaa Tuomarinkylään...
Näistä aamiaiskulhoista kesäpäivänä terassiaamiainen? Kyllä kiitos!
Country Whitesta löytyy muuten sisustustavaran lisäksi myös ihania vaatteita. Merkkeinä mm. Chill Norway, Odd Molly ja Lexington vain muutamia mainitakseni. Tässä sovitetaan Ewa I Wallan ihanaa, paksua silkkihametta. Ja kuinkas muutenkaan, nilkkapituus.
Odd Mollyn kevättä vihreässä ja vaaleanpunaisessa.
Chill Norwaylla on pitsiyläosan selässä hurmaava yksityiskohta. Merkillä on pitsistä huolimatta rento ote suunnittelussaan.
Tässä selkäpuoli vielä lähempää.
Hmmph... tiedän, missä asussa lähden ensi kesänä Helsingin Kauppatorille.
Katsokaa tätä alapuolella olevaa kuvatulvaa! Aivan ihania! Tarjolla on tyynyjä, peittoja, mattoja, valaisimia, purkkeja, purnukoita, kattaustarvikkeita, pyyhkeitä, leluja... you name it. Lisäksi ne ihanat vaatteet. Ja kierroksen lopuksi voi nauttia kupillisen capuccinoa, lattea tai muuta erikoiskahvia ja vaikkapa muffinssin. I like it! Voit tutustua lisää Country Whiten tarjontaan ja tunnelmiin täältä.  
Ihaninta retkessä oli kiireetön tunnelma. Paikka on todellinen kauniiden asioiden tyyssija. Oli rauhoittavaa olla erilaisten värien ja tuoksujen ympäröimänä. Lisäksi ihana Ulla auttoi ja sai tuntemaan oloni todella tervetulleeksi. Nekkulikin sai mennä pitkin lattioita ja ihmetellä, minne oli joutunut. Muutama juttu jäi vielä odottamaan noutajaansa, joten minullapa on hyvä syy palata.
Näiden kuvien ja värien siivittämänä, ihanaa viikon alkua!

Kuvat:
FashionHunny,
Country White
&
Helsingin kaupunki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita