perjantai 4. huhtikuuta 2014

Nautinnollista viikonloppua Sinkkuelämän tyyliin

Muistatteko nämä daamit? Ihan varmasti. Vaikka sarjasta on jo kymmenisen vuotta, välillä ikävöin näiden ystävysten edesottamuksia. Syy, miksi sarja tuli mieleeni viikonlopulla, oli nuo kenkäpostaukset ja kirpparikassien kasaaminen. Siinä on tullut vaatetta pyöritettyä...
Sinkkuelämää-sarjassa esiintyvät outfitit olivat olennainen osa sarjaa ja ainakin itse odotin joka jakson alkaessa, millaisia asuja ja yhdistelmiä se juonen lisäksi sisältäisi. Nyt Sinkkuelämää kuvat inspiroivat, koska on vihdoin viikonloppu ja kevät! Eli korkkareissa voi tosiaan lähteä viikonlopun rientoihin. Näistä kuvista voi itse kukin ammentaa inspiraatiota, vaikka niissä esiintyvä muoti ei olekaan ihan uusinta uutta. Kuitenkin se on niin huippuunsa hiottua, että se kestää aikaa. Asujen lisäksi olennainen osa sarjaa sarjan oli ystävyys. Se ei poistu muodista koskaan. <3 Meillekin Suomeen on rantautunut kymmenessä vuodessa brunssikulttuuri ystävien kesken ja veikkaan, ettei sitä olisi niin näkyvästi Helsinkiläisten kahviloiden lauantaiaamuissa ilman sarjan esimerkkiä. Hyvä niin, koska pitkät aamiaiset ovat kenkien ja laukkujen lisäksi sitä parasta luksusta. (itse en tosin ole hetkeen niistä päässyt nauttimaan, mutta jo pelkkä ajatus saa hyvälle tuulelle. :-) )
Meillä viikonloppuun taitaa ennenmminkin kuulua sairastuvan johtamista ja valmistautumista ensi viikon organisointiin, kun perheen pää on työmatkalla. Ehkä viikonloppuun saa mahtumaan hiukan ulkoilua ja rentoutumistakin. Nauti sinä brunssista tai vaikka vain rauhallisesta hetkestä aamukahvin kanssa. Vedä korkkarit jalkaan ja kurvaise kaupungille nauttimaan ihmisten keväisestä iloisuudesta. Kerää ystävät yhteen, laita lempituoksua yllesi, kaiva kaapista jotain flashiä ja anna palaa! Alla tyylinäytteitä. Viikonloput!

3 kommenttia:

  1. Ei ole Sinkkuelämän voittanutta sarjaa. Ihan ykkönen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Sitä vaan haikailee sarjan perään. Ihanaa silmäniloa ja lisäksi hauskaa dialogia. Me like!

      Poista
  2. Kyllä tuo Sinkkuelämää on vaan ihana sarja! Monta kertaa sarja katsottu ja varmasti jaksaa vielä monta kertaa katsoa:)

    http://jelenash.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita