torstai 22. toukokuuta 2014

Äitien pikaruokaa

Tässä tulee maailman hassuin postaus torstaipäivään sinulle! :-) Nimittäin, ehdit hyvin, kun kaupat aukeaa, hakemaan itsellesi raaka-aineet annokseen nimeltä Äitien pikaruokaa. :-) Vakioannokseni usealta viikolta, mitä lounaaseen tulee. 
Olen aika laiska laittamaan vain itselleni ruokaa. Usein tykkään, että syömme koko perhe yhdessä vähän paremmin, kun mieskin on tullut töistä. Mitä vanhemmaksi Nekkuli tulee, sen helpommin hänkin nykyään on mukana meidän yhteisessä ruokailussa. Tottahan homma elää usein. On futistreeniä, venyvää työpäivää tai jotain muuta, joka estää yhteisen illallisen, mutta se on kuitenkin tavoitteeni. Haluaisin lastemme oppivan seurustelua oman perheen kesken, sekä pitkämielisyyttä pöydässä istumisen suhteen. Olen superylpeä viisivuotiaastamme, joka on aina käyttäytynyt ravintoloissakin mallikkaasti. Mikään pakko tuolla iällä ei mielestäni todellakaan olisi. 
Ehkä yhteinen ilta-ateria on peruja omasta lapsuudestani. <3 Olen kiitollinen äidilleni, joka aikoinaan töistä tultuaankin laittoi perheelle ruuan. Välillä mentiin mutkia oikoen, välillä pidemmän kaavan mukaan. Aina kuitenkin ruoka-ajat oli ja mielestäni myös sesonkiajattelu ruuassa toteutui mallikkaasti. Talvella mentiin pataruuilla ja kevään tullen kauden kasviksilla ja kohta jo varhaisperunoilla. Toivottavasti onnistun siirtämään eteenpäin ruoka-ajoille rauhoittumisen perinteen.
No siihen pikaruokaan sitten... Pinaattia! Rakastan pinaattia. Pinaattikeittoa, pinaattipiirakkaa, pinaattilettuja, pinaattia ja kalaa, pelkkää pinaattia. Pinaatista saa K-vitamiinia, foolihappoa ja sinkkiä, sekä tietysti rautaa, joten tämä mami mennä porskuttaa pinaatilla. 
Pikaruokani onkin yllätys, yllätys pinaattia. Hauduttelen sen rehellisesti voissa ja nautin siemensekoituksen kanssa. Usein kyljessä on jotain kalaa tai vaikka katkarapuja. Kuvissa mukana on simppelisti kylmäsavulohta ja skagenröraa. :-D Ainoa, mitä pinaattia tehdessä on syytä muistaa, on huolellinen huuhtelu, jotta mahdolliset roskat huuhtoutuvat pois. Sitten vaan kasariin voin kanssa. Pinaatti on ns. ryöpättävä kasvi, joten ryöppäys hoituu tässä haudutteluhommassa samalla. Päälle olen heitellyt hyppysellisen sormisuolaa ja paahdettuja siemeniä tai pähkinöitä. Ylimääräisen voisulan olen jättänyt kasarin pohjalle käyttämällä spagettikauhaa. :-D Ihan tosi. Toimiva konsti. Nostelet vain pinaatit kauhalla lautaselle, eikä liika vetisyys tai rasvaisuus siirry mukana. Annoksen mukana voi nauttia palan tuoretta patonkia tai vaikka jonkun hyvän fitness-sämpylän.

Kuten aikaisemmin viikolla sanoin, on arjessa joskus ihan kiva nauttia kauniista asioista. Tämä ajattelutapa toimii myös pikalounaan kohdalla. Ruoka tulee sekunneissa, joten aikaa jää kauniista astioista sen nauttimiselle ja vaikka höpölehden lukemiselle.

Kuvat:
FashionHunny




2 kommenttia:

  1. Kiitos herkullisesta ruokavinkistä! Nopeita, terveellisiä ja maukkaita lounasideoita otetaan mielellään vastaan! Teen usein itselleni joko salaatin tai munakkaan lounaaksi, ja illallinen pyritään sitten syömään mekin koko perhe yhdessä mahdollisimman usein. Tuo mainitsemasi " sesonkiajattelu" viehättää myös minua, olisi kiva jos haluaisit jakaa täällä arkiruokiin reseptejä myös siihen liittyen =) Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Kyllähän teen kaikenlaista täällä kotona. :-) Aina ei vaan ole kamera käsillä. Pitäisi kyllä ehdottomasti olla. Kalapuikkoja, uunitomaatteja, murekkeita...kaikkea terveellistä ja hyvää. Ja tietty niitä pinaattilettuja. Lapsikin tykkää. Otankin opikseni ja alan laittamaan ruoasta taas enempi. Kiitti. <3 Viikonloput!

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita