maanantai 19. toukokuuta 2014

Sopivaa arkea

Mitä viikonloppuusi kuului? Täällä aurinkoa, ulkoilua, kirpparia ja konserttia. Näistä pystyy polkaisemaan viikon vauhtiin. Kuluvalla viikolla ohjelmassa on piknikkiä, futistreeniä, vauvatreffiä ja synttäriä. Ei siis ollenkaan hassumpaa. :-) Tässä viikonlopun kuulumisia meidän suunnalta.
Sunnuntain helteisellä säällä pihan pikkukavereille järjestettiin mehutarjoilu terassin kaiteelle. Huomaan muuten itse olevani todella huono juomaan. Joskus sitä huomaa juoneensa koko päivän aikana vain muutaman kupin kahvia! Ei hyvä. Ehkä nesteytys onnistuu paremmin tulevaisuudessa kauniista astioista. Nämä Rivieran kannu ja mukit ovat mainoita ulkokäytössä, koska ne ovat paksua muovia ja kestävät siis esim. piknik-käytössä. Lisäksi ne on muuten aika kivan näköisiä. :-) Ulla ja CountryWhite osasivat auttaa tässäkin asiassa. Kaunis tarjotin on Pentikin alkuvuoden sesonkimallia. Kauniita asioita kelpaa ihailla sydän täynnä kevättä ja alkavaa kesää!
Olen mamilomallani ruvennut tekemään arkena asioita, joita aikaisemmin tuli tehtyä vain viikonloppuisin. Ostan leikkokukkia kotiin vaikka tiistaina, vaikka ennen niiden aika oli vasta työviikon päätteeksi perjantaina. Kauneuden vaalimisesta ympärilläni on muutenkin tullut tärkeää, koska vietän aikaani niin paljon täällä kotona. Ei kai kukaan halua kokoaikaa olla sekamelskan keskellä, vaikka niitäkin hetkiä on. Kotini on nyt myös työpaikkani ja siksi sen kunnossapitäminen on hauskaakin. Pikkuaskareet Nekkulin tahdissa rytmittävät arkea. On elämässä tietysti muutakin, kuin jatkuva siivoaminen. En edes halua antaa lapsilleni sellaisia varhaislapsuuden muistoja, joissa äiti siivosi kokoajan. :-) Pientä luksusta löytyy askareiden lomassakin. Soittelen meille lasten kanssa musiikkia, polttelen kynttilöitä aamupalapöydässä ja keitän itselleni kupillisen oikein hyvälaatuista kahvia.
Monille maanantait ovat ankeita työpäiviä, minulle ei. Tottakai joskus väsymys vaivaa, mutta maanantain kunniaksi voi myös tehdä jotain erityistä, alkaahan viikko siitä! Puen jotain kaunista päälleni, syön jotain hyvää salaa ja rauhoitan itselleni hetken. Arjesta tulee pienillä oivalliksilla aika kivaa. Koskaan ei voi tietää, kuinka kauan täällä ollaan, joten juhla-astioita, kukkia tai hyvää tunnelmaa ei kannata säästää vain muutaman tunnin kestäviin kutsuvierashetkiin. Siispä, iloa viikkoosi ja happy Monday guys!

Kuvat:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita