perjantai 17. lokakuuta 2014

Vielä lisää talveksi. Kyllä nyt pärjää!

Tässä vielä tuhti paketti niille, jotka eivät vaan saa tarpeekseen lastensa vaatettamisesta. :-) Olen jo Nekkulin syntymästä asti päivitellyt housuongelmaa, koska päähäni ei vaan mahdu pikkuvauva/taapero farkuissa. Siispä kävin taas ratkomassa ongelmiani Le Bunuellissa Bulevardilla. Kuten bodyjen kanssa, kevät ja kesä mentiin Petit Bateaun setillä, tuli myös verkkareissa vaaleanpunainen Guessin setti ajettua ihan loppuun. Näin ollen sain tekosyyn livahtaa Bulsalle setti ja housuasioissa. 
Verkkareissa ja erityisesti verkkahousuissa vaan miellyttää pehmeys ja joustavuus. Se käy yksiin minun käsitykseni kanssa pikkulasten vaatteista. Löysinkin Nekkulille tuon allaolevan Guessin syklaaminvärisen asun. Se sopii mielestäni mainiosti esimerkiksi haalarin alle läpi talven. 

Viisivuotias taas on tuskaillut takkiongelman kanssa. Asia on nimittäin niin, että haalaria en kaverille edes näytä, ennenkuin lumi on maassa. Viisivuotiailla kun on tapana laskea mäkeä takapuolellaan heti, kun kuura on maassa ja sitä höykytystä ei edes laadukkain haalari koko syksyä kestä. Nämä kaverit laskee nurmikkoa takapuolellaan. :-D Viimevuoden Ticket on vielä kokonsa puolesta ok, mutta vasta, kun lumi on maassa. Sitä ennen meillä mennään ja on menty ulkohousuilla ja takilla. Takki on vielä tähän mennessä ollut Villervallan kuoritakki tai toppaliivi/kääntötakkiyhdistelmä. Nyt kuitenkin nappasin Marikan kaupasta myös astetta viileämpiin keleihin päällepantavaa. Kevyttoppis saa ratkaista asiat siihen asti, kunnes haalari otetaan esiin. 
Allaoleva Timberlandin kevyttoppis menee myös pieneen tilaan ja on siisti farkkujenkin kanssa autolla liikuttaessa.

Sitten tulee se hölmöilyosuus. Regina-pipot! Supersupersuperihanat!!!!! Käykää katsomassa kollaasi näitä pipoja Marikan liikkeen facebook-sivuilla! Kuvia pipoista on esimerkiksi täällä ja täällä. Kuolen! Reginalla on myös omat nettisivut, jotka löydät täältä.
Olisin halunnut Nekkulille samanlaisen syklaaminvärisen tästä alapuolellaolevasta unelmasta, mutta harmikseni väristä oli jo pikkukoot myyty. Oli siis ihan pakko "tyytyä" tähän. :-) (salaa toivon, että voisin itse kulkea päivät pitkät tällaisissa asuissa, mutta ehkä asukokeiluni ovat jo nyt tarpeeksi häikäiseviä. ;-))


Housuongelmaa tuli taklattua vielä Monnalisan ja Il Gufon joustavilla pökillä. Vaaleanpunainen Monnalisa pysyy mukana paksun kuminauhavyötärön ansiosta ja suloinen Il Gufon sammari taas ansaitsi paikkansa ostoskassissani pelkän pehmeytensä ansiosta.



Kärsin koko viikonlopun varmasti kamalaa krapulaa näistä hankinnoista, mutta aion kuitata sen sanomalla kaikille:" Enhän minä itselleni, vaan lapsillehan minä vaan..."
Elämässä on niin paljon ihan oikeita asioita ja vakaviakin, että on ihan hyvä haudata kasvonsa joskus vaikka sitten Reginan pehmeään, vaaleanpunaiseen pipoon. (huomaatteko, ihan selkeästi selittelen tässä...)
Hei, ihanaa viikonloppua kaikille ja nauttikaa elämästä! Minä teen sitä nyt ihastellen tyylikästä jälkikasvuani. :-D

Kuvat:
guesskids.guess.eu
timberlandonline.co.uk
cuffieregina.it
fashionhunny

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania vaatteita :)Nuo regina hatut ovat upeita olen ostannut tuolta liikkeestä jo 2kpl..ja on kiva käydä noin ihanassa liikkessä siellä on upeita vaatteita ja hyvä palvelu,:)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä! Toivottavasti Marika lukee tämän. Tykkään itsekin juuri siitä, kun liikkeessä sekä hiukan edullisempaa, että superlaadukasta lastenvaatetta. Marikalla on todella hyvä silmä. <3

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita