keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mikä on päiväsi onnenhetki?

Onko teistä moni saanut jo onnellisuushaasteen verkossa? Kyse siis siitä, että viikon aikana laitetaan Facebookissa listaa asioista, jotka ovat päivän aikana tehneet onnelliseksi. Ihanaa, että hehkuttamisesta tehdään ns. luvallista. Tuntuu, että meillä on tapana piehtaroida arkisissa murheissamme ihan liikaa joka viikko ja pienienkin onnenmurusten huomaaminen jää täysin toissijaiseksi. Olemme mielensäpahoittamisen erikoisosaajia. Toki pimeä keli, kurainen eteinen, työkiireet ja pyykkivuori saavat käyrät punaiselle itse kullakin, mutta ei kai se suinkaan ole koko totuus. Elämä on tässä ja siitä pitää osata nauttia. Mikä on tehnyt sinut erityisen onnelliseksi tänään? Minä listaan nyt omani:

1. Olen saanut heratä aamulla poikani halaukseen.
2. Olen saanut nauttia aamiaisen ja lounaan ihanan pikkutytön kanssa.
3. Näin pitkästä aikaa hyvän ystäväni. <3
4. Saan suunnitella perheen päälle isänpäiväyllätystä.
5. Ympärilläni on hurjasti ihmisiä, jotka kysyvät perheemme vointeja ja kuulumisia. Kiitos siitä.   Olette tärkeitä.

Onnelliseksi tekee myös hyvä ruoka ja sen valmistaminen. Ja voitteko kuvitella, minä tulen onnelliseksi myös siivoamisesta! Ne jotka tuntevat minuat paremmin, kyllä tietävät sen lempipuuhaani. :-) Ota siis iltapäivässä hiukan itsellesi aikaa ja anna onnentunteen tulla. Loppupäivä menee mukavammin. <3


Kuvat:
FashionHunny



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita