Tänään halusin tutkia hieman raaka-kakkureseptejä ja ehdinkin selailla muutaman herkullisen. Mieleni tekee taas hiukan sitä terveellisempää, kuten oli puhetta. Kuitenkin jotain luonnollista makeaahan sitä ihminen tarvitsee ja väsyneenä aivot suorastaan janoavat sokeria. Täytyy siis olla tarkkana. Löysin jokusen ihanan reseptin jo vanhemmista lehdistä ja sitä myöten suuntasin vielä uudelleen pähkinäostoksille. Puntarissa oli Key Lime-kakku tai vadelmasuklaakakku Maria Lönnqvistin resepteillä.Key Lime pie veti pidemmän korren! Lehdistä löytämieni Marian reseptien ohessa olen surffannut ahkerasti myös Karita Tykän blogissa, josta löytyy ohjeita useampaankin raakaherkkuun. Tätä appelsiini-suklaakakkuakin olisi ihanaa kokeilla.
Raakakakkua tehdessä on tosiaan onni, että valmistamisessa voi pitää taukoja, koska assistenttini oli tänään niin vaihtelevalla tuulella. Samoin joustavalle aikataululle on eduksi, että kakku tekeytyy pakkasessa, joten uuneja ei tarvitse vahtia. Raakakakkujen tekemisessä viehättää eniten ehkä mössäämisen lisäksi erilaiset värit! Esimerkiksi tässä ohjeessa käytetty Himalajan ruususuola on aivan ihanan sävyistä. Samoin väriä tulee limestä ja taateleista. Myös vanilijauutteen tuoksu ja ruususuolan kirpeys tuntuvat mukavan virkistäviltä keittiössä ja kielenkärjellä.
Laittelen valmiin luomuksen kuvan, kunhan se ensin tekeytyy kylmässä. Siihen asti saatte nauttia vain tekovaiheesta. Tällaista meillä nautitaan Helatorstain herkkuna. Ihanaa lomaa kaikille!
Kuvat:
FashionHunny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ovat tervetulleita