perjantai 7. helmikuuta 2014

Lukemalla sisäistä kauneutta

Vaikka kauniiden asioiden ulkoinen ihastelu onkin erikoisalaani, tarvitsee tämä fashionista henkensä ravinnoksi myös hyviä kirjoja. Mielestäni kotoa opittu lukemisen kulttuuri auttaa jokaista meitä ilmaisemaan itseämme kanssaihmisille, sekä omaksumaan uutta tietoa. Lisäksi pienenä opittu lukuharrastus auttaa keskittymiskyvyn rakentumisessa kun esimerkiksi ajattelee, kuinka nopeatempoisessa ympäristössä omatkin lapset tulevat varttumaan. 

Kaunokirjallisuuden kuviteltuihin ympäristöihin laskeutumiset voivat parhaimmassa tapauksessa antaa rohkeutta ja itseluottamusta tosielämänkin tilanteissa. Sitäpaitsi, samaa lukemisen ymmärtämistä ja keskittymiskykyä tarvitaan myös niiden ihanien muotiraamattujen kahlaamisessa. :-)

Eli pysytäänpä asiassa myös kirjallisuuden ollessa kyseessä. :-) Tuhti muodin historiikki viime syksyltä.


Nykyinen elämäntilanne on taannut kirjoja rakastavalle fashionistalle sen, ettei ole vähään aikaan tarvinnut lukea mitään hiukkaakaan keskittymistä vaativaa. Kun tartun kaunokirjalliseen teokseen, haluan lukea rauhassa ja vain itselleni. Vallitsevassa tilanteessa se on mahdoton ajatus. Käytän kaiken (niukahkon) vapaa-aikani lisätäkseni omaa jaksamistani fyysisellä tasolla. Tällä hetkellä akkujen tapahtuu urheilun kautta.

Ennen Nekkulin syntymää ahmin kirjoja vielä viimeisillä minuuteilla ennen h-hetkeä. Ajattelin, että jospa varastoon...Mutta ei se riitä. Kyllä lukeminen on ihmisen perusoikeus tässä länsimaisessa ympäristössä. Nyt kun aika ihan pienen vastasyntyneen kanssa on hujahtanut, aion taas keskittyä yhteen lempiharrastuksistani.

Hyllyssä odottaa metrikaupalla niin ihka uusia kaunokirjoja, kuin vielä lukemista odottavia, jo aikaisemmin ilmestyneitä. Olen mestari myös keräilemään neliväritietokirjoja. Sisustuskirjat ja keittokirjat ovat erikoisuuteni. Monesti vain ihailen niiden kuvamaailmaa. Puuhailen itse keittiössä aikalailla, mutta toisten puuhastelun ihailu vasta piristävää onkin upeiden kuvien kautta.

Seuraavassa kansimaailmaa kirjoista, jotka olen viime aikoina lukenut tai joihin aion tarttua. Yhteistä alapuolen tietokirjoissa on niiden kaunis kansimaailma. Esimerkiksi juhlakirja Tove Janssonista houkutti jo kannellaan aiheensa lisäksi.
Aion myös kevään puhjetessa perehtyä perusteellisemmin raakaruokaan. Se on ollut puheenaiheena ystäväpiirissäni laajemminkin. Tuntuu, että kaikilla pienten lasten äideillä on jonkin sortin sokeriaddikti. Olen ainakin itse huomannut olevani täydellisessä sokerikoukussa lyhyeksi jääneiden yöunien vuoksi. Kysymys voi olla kyllä pelkästään huonosta tottumuksestakin. Joka tapauksessa Karita Tykän kirja tuli kuin tilauksesta tähän ajankohtaan. Koska aihe on laaja, vaatii se kokonaan oman postauksensa. Kirjasta ja Karitan ajatuksista ensi viikolla enemmän.

Ulkomaisia romaaneja ja ihania leivonta-sekä keittokirjoja. Kokotti-kirja on minulle enemmän kuin tehty!


Näistä voin suositella jokaista! Gardellin trilogiaa ilmestyy pian suomennettuna lisää. 


Ihania ja meidän perheelle nyt ajankohtaisia lastenkirjoja.


Harmi, ettei Unni Lindellin aikaisempia ole enää saatavilla. Koukutuin tähän!

Parhaimpia paikkoja mielestäni kahlata kirjoja Helsingin kokoisessa kaupungissa ovat Akateeminen Kirjakauppa keskustassa, sekä Bonnierin kirjakauppa Korkeavuorenkadulla. Korkkarilla apuna ovat ihanat Tuula ja Hartsa, ja Akateemisessa useat ammattitaitoiset myyjät. Olen oppinut, että alan ammattilaiset kirjakaupassa usein osaavat antaa minulle sopivan kirjan, kun vain kerron, mitä haluaisin lukea. Kannattaa siis rohkaista aina mielensä ja kysyä.
Tommi Melenderiä lainaten: " Kirjallisuus ei lupaa tuonpuoleista lunastusta, mutta auttaa sietämään tämänpuoleista elämää..." :-)


Tässä sitä marssitaan Esplanadin Puiston läpi Akateemiseen.
Ihanaa viikonloppua!


Päivän asu:
Beanie: Balmuir
Fur coat: Preen line
Blouse: Philosophy Blues Original
Pants: Hunkydory
Boots: Acne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita