maanantai 17. maaliskuuta 2014

Viikonlopun humputtelua

Mitä puuhasitte viikonloppuna? Ihanaa, kun lauantain karsea räntä vaihtui sunnuntaita kohti maltillisemmaksi ja aurinkokin paistoi. Itse läksin lauantaina säätä uhmaten asioille. Sunnuntaina puolestaan kurvasimme pikaisesti keskustaan lounaalle. Pitkästä aikaa pari kuvaa bloggarista. Arvoin pikalähtemisemme asun sekunnissa (näkyyköhän kokonaisuudesta...) ja sitten vaan ovesta ulos. :-) Punainen Sohokin sai raitista ilmaa sunnuntain nollakelissä.
Surffasin Private Blendin blogissa yksi ilta ja löysin Mikon postauksen rannekkeista. Ihan superpostaus! Siitä inspiroituneena ranteeseen löytyi sunnuntaina Fonnesbergin nahkainen kevään uutuus. Alaosana jalassa Mosmoshin hopean harmaat farkut ja toppina tuo ChillNorwayn pitsinen. Seilorijutun lisäksi täällä on menossa joku pitsikausi. :-) No joo...ovesta siis pihalle ja suunta kaupunkiin. 
En ole pitkään aikaan käynyt Ravintola Kappelissa, ja jostain syystä vierailin siellä viime viikolla kaksi kertaa. Ensin ystävien kanssa  kahvilla ja nyt myös sunnuntaina perheen kanssa. Tiedoksi, vaikka ilma onkin vaihteleva ja ei niin talvinen, saa Kappelissa edelleen blinejä. Nam! 
Kappelin milijöössä on jotain sööttiä. Nimenomaan sööttiä. Tulee mieleen vanhat Komisario Palmu-leffat ja vanha, mustavalkoinen Helsinki. :-) Ollakseen jo 1867 avattu ravintola, tunnelma on kuitenkin kepeä ja freesi. Tunnelman lisäksi pidän todella paljon itse rakennuksesta, joka on mielestäni kaunis niin tummissa talvi-illoissa, kuin kesälläkin. Miksiköhän siellä tulee käytyä harvemmin? Täytyy korjata asia.
Sisällä ravintolassa saimme näppärän pöydän Nekkulia ajatellen. Havaitsimme seuralaisen kanssa muutenkin Kappelin ravintolapuolen tosi lapsiystävälliseksi ajatellen helppoa liikkumista rattaiden kanssa. Nykypäivänähän monet ravintolat ovat aika ahtaita ja pöydät lähekkäin, joten itselle tulee ainakin kiusallinen olo tunkea sellaisiin paikkoihin jos molemmat lapset ovat mukana.
Asu täydentyi vielä Second femalen nahkatakilla ja Guccin huivilla. Vaaleanpunaiset opaalikorvikset ovat löytö viime kesän Tukholmanmatkalta. (En tokassa raskaudessa uskaltanut matkustaa minnekään pidemmälle. :-D ) Korvikset on ihanan kesäiset ja Sophie by Sophien käsialaa. 
Blinien ja äkkimakeiden jälkkäreiden jälkeen oli mukavaa suunnistaa kukkakaupan kautta kotiin. Monennetkohan tulppaanit tuli hankittua? <3

2 kommenttia:

  1. Heh, rannekkeita tai laukkuja ei voi olla liikaa ;) Uusi Guccin laukku on kyllä upea ja sitä kelpaa ulkoiluttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mikko ihanasta kommentista! Kokoelmasi on kyllä vakuuttava. :-) Täällä tulossa pian kisa, josaa yllätys, yllätys...palkintona ranneke. Hyss hyss vielä. :-)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita