tiistai 8. huhtikuuta 2014

Olohuoneeseen jotain täysin uutta

Keväinen sisustusvimma jatkuu täällä päässä. :-) Viimeaikoina on tullut ahkerasti surffattua nettiputiikkeja tuolta saralta. Meillä on kotona kaikki ihan mallillaan, mutta tietysti Nekkulin syntymä on taas räjäyttänyt hetkellisesti leluja ympäri alakertaa ja makuuhuonejärjestelyt ovat vielä vaiheessa. Olohuone on oikeinkin sievä, mutta jotain on puuttunut sohvan yläpuolella olevalta seinältä. Mietimme siihen aikaisemmin hyllyä, mutta toisaalta, se keräisi turhaan tavaraa ja olisi myös riskialtis kiipeilypuu kahdelle alle kouluikäiselle. :-D 
En tiedä, mitä mieltä olette sisustustarroista, mutta minulla niihin on liittynyt jos jonkinmoisia ennakkoluuloja. Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että ne kuuluvat vain lastenhuoneeseen, jos sinnekään. Meillä lastehuoneessa on vintagetapettia Inkeltä, ja joitain lasten sisustustarroja. En ole lainkaan ajatellut, että ne olisivat oleskelutilojen juttu. Ennen tätä....
Löysin art4u -nimisen putiikin netistä ja paljastui, että yritys näköjään myy tuotteitaan myös ajoittain pop up-storeissa. Toimitus postitse tulee Vantaalta, joten näppärästi klikkailin meille olohuoneeseen uutta ilmettä. Kaikki tarrat eivät läheskään miellyttäneet silmää, mutta tykästyimme puolisoni kanssa näihin Tommy Tabermainin runoihin ja tuo ensimmäinen tuntui omimmalta meidän kotiimme. <3 Sisustustarrojen lisäksi samasta paikasta olisi voinut tilata myös canvas-tauluja ja valokuvatapetteja. Hauskaa! Mielestäni nämä Tabermanin runot ovat tyylikkäitä ja tykästyin myös Jukka Rintalan suunnittelemiin tarroihin. Ne sopisivat vaikkapa makuuhuoneeseen.
Joissain runoissa on mukana myös kuvitusta, mutta se ei ehkä tunnu ihan omimmalta. Lisäksi tuollainen isompi teksti vaatii mielestäni aika lailla tilaa ympärilleen, joten se kannattaa ottaa huomioon valintaa tehdessä. Onneksi meidän olohuoneessa valkoista seinää riittää. Tekstejä saa modifioida omaan makuunsa valitsemalla värivaihtoehtoja ja erilaisia kokoja. Omaa silmää miellytti pehmeämpi harmaa kovan mustan tekstin sijasta ja suurin koko, koska tilaa siellä ongelmakohdassa tosiaan on. Värejä olisi muuten ollut vaikka turkoosista vaaleanpunaiseen. :-)
Alapuolella vielä malleja Rintalan suunnittelemista malleista. Käy ihmeessä katsomassa. Jos ei muuta, niin ideoita noista kauniista kuvista ainakin saa. :-) Itse jouduin pyörtämään mielipiteeni tämänkin asian suhteen. Katsotaan, miten saamme hökötyksen seinälle, kun se saapuu. Kerron sitten, tuliko hyvä.
Kuvat:
art4u.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita