maanantai 11. elokuuta 2014

Alkaisiko arki?



Pitkästä aikaa ja kesälaitumilta terveiset! Millainen on ollut elokuusi alku? Täällä on tänään lähdetty töihin ja siirrytty päivähoidossa uusiin juttuihin. Vaikka olen pikkuneidin kanssa vielä kotona, tekee Viisivuotias päivähoidossa nyt lyhennettyä viikkoa. Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa paikassa. Kyllä vaan karmaisee... Aika kuluu niin nopeasti. Onnen aiheeni kasvavat ja rakentavat omaa itsetuntoaan, sekä henkilökohtaista elämäänsä. Ilman minua.
Se on juuri näin. Hoitopäivän aikana lapsella on monta monituista juttua, ihmissuhdetta, salaisuutta ja sattumusta, joihin en itse kuulu. Itselleni tämä on hyvä paikka harjoitella luottamusta toisen kykyihin, sekä antaa toiselle tilaa omalle kehitykselle. Muistan elävästi eräänkin sattumuksen, joka herätti minut kaksi vuotta sitten tajuamaan, että lapsellani on myös elämää, johon minä en kuulu. Ensimmäinen kerta, kun mennään kaverille oma-aloitteisesti.
Olin nimittäin ottanut töistä jalat alleni kohtalaisen aikaisin, jotta ehdin hakea pikkuisen kolmevuotiaan poikani hoidosta ajoissa ja viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa. Minulla oli suuria suunnitelmia askartelulle, hyvälle ruualle ja satuhetkelle. Kun saavuimme pihaan autolla, kolmivuotias pomppasi autosta ja kiirehti moikkaamaan pihamaalla samaan aikaan olevaa naapurin poikaa. Annoin pojille aikaa vaihtaa kuulumiset ja menin edeltä avaamaan ovea ja vaihtamaan vaatteita. Seuraavaksi ajattelin laittaa meille askartelut pystyyn. Homma kaatui siihen (omalta kohdaltani), että poitsu ryntäsi eteiseen ja hihkaisi:"Äitii, saanks mä mennä naapuriin leikkiin pikkuautoilla?" Kyseessä oli siis ensimmäinen kerta elämässänni, kun kuulin tämän lausahduksen ja se jäi kyllä mieleen. Mitäs minä sitten siinä?
"Joo...varmaan, jos se vaan on niiden isille ok."
"Joo! On se. Hei, hei!"
"Hei, hei....hmmmph."
Istahdin sohvalle hiljaisessa olohuoneessa ja totesin itselleni, että tässä sitä kuuluisaa omaa-aikaa nyt sitten olisi. Kolmivuotiaani oli juuri tehnyt äidilleen oharit. En voinut lähteä talosta kauppaan, koska poika oli naapurissa ilman avainta ja minulla oli vahtimisfiilis päällä. En kuitenkaan osannut tehdä pariin tuntiin mitään muutakaan, vaan kuljeskelin ympäri olohuonetta koko sen ajan, kunnes poika palasi naapurista. Illemmalla sain kuulla iltapalapöydässä kaiken yksityiskohtaisesti eri pikkuautonmerkeistä ja muista hienoista leluista, joita oli päästy kokeilemaan. <3
Tämä siis vain pienenä esimerkkinä siitä, kuinka lapsen kasvaminen on kasvunpaikka itsellenikin. Minun on osattava päästää irti sopivasti ja silti muistettava pitää tiukasti kiinni. Hyvä tuttavani, jota suuresti arvostan, enkä vähiten hänen upean kasvatustyönsä ansiosta, totesi minulle kerran:" Muista halata niitä pirusti. Ensin ne työntää pois, mutta sitten ne alkaa kehrätä." Ja lämmin nauru päälle. <3 Puhuimme sillä kertaa hänen armeija-ikäisestä pojastaan. <3 Tämän yksinkertaisen muistisäännön kanssa on siis hyvä tehdä paluu kesälomilta arkeen.
Aktivoidun tässä lomailun jälkeen taas kirjoittelun suhteen ja kiitän jo etukäteen, että olet kanssani tätä syksyä taivaltamassa. Yhdessä se ei pimeimpinäkään iltoina tunnu niin ikävältä. Palataan!

Kuvat:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita