keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Harakalle lisää kiiltävää




Harakalle kuten minä, löytyy nyt täydellinen hiluparatiisi Helsingin Keskuskadulta. Viikko sitten ovensa avanneen Thomas Sabon lippulaivamyymälän ovi aukeaa näppärästi sisään päin, joten eipä tarvitse, kuin nojata ja on jo sisällä kiiltävässä paratiisissa. 
Pakko todeta tähän väliin, etten suinkaan ole aina ollut merkin suurimpia faneja, mutta jokin varsinkin noissa ranne-ja kaulaketjuihin lisättävissä riipuksissa houkuttaa. On emaloituja pintoja, onyxiä, helmiäistä ja zirkonia. Idea korusta, jota voi kustomoida näköisekseen houkuttaa. Ranteeseen saa kerättyä muistoja ja itselle tärkeitä symboleja. 
Keskuskadun liike yllätti positiivisesti myös palvelullaan. Asiakaspalvelijat on selkeästi koulutettu ottamaan asiakas jo ovelta vastaan ja Sabolla näytttää olevan siis hyvin prosessoitu myyntitapahtuma. Pisteet siitä! Pidin myös pikkuruisista komplimangeista, jotka sain mukaani vierailtuani liikkeessä. Mukana tuli Sabon omaa vihreää teetä, kynsilakkaa, esitteitä ja tuoksuja. <3
Jos siis haluttaa vinkata puolisolle hyvä ja helppo tapa muistaa, kannattaa hankkia amuleteille paikka itselle vaikka ranteeseen. Siihen on toisen helppo tuoda silloin tällöin jotain piristystä, eikä tarvitse kieriskellä ideatyhjiössä. :-D Ihania ideoita ja silmäniloa löytyy täältä lisää. Hauskaa keskiviikkoa!

Kuvat:
FashionHunny 

2 kommenttia:

  1. Eikö ooki! Ja voi sitten tilanteen mukaan vähän räväyttää ja sitten taas laittaa yksinkertaisemmaksi. En ollut ennen tajunnutkaan, kuinka kivasti saa ns. amuletin mukaansa. Aikaisemminhan on ollut muotia medaljongit ja lasten kuvat niissä. Tääkin toimii!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita