keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pientä sinistä onnenkimallusta ja syysilmeen suunnittelua




Pientä piristystä päivään! Ensinnäkin on ihanaa, kun aurinko paistaa, vaikka puuskainen tuuli onkin aikamoinen. Vallitsevassa säässä kuljen mielelläni lämpöisissä UGG-bootseissa, vaikka se jonkun mielestä saattaa olla mielikuvituksetonta. :-) UGGit on kuitenkin ihanaa vetäistä paljaaseen jalkaan kuivalla kelillä. Karvavuori lämmittää ja hellii mukavasti varpaita. 
Vaikka sää on ollut aika vaihteleva, vetäisen edelleen pikamatkoille ballerinat jalkaan. Tapanani on kulkea ballerinoissa niin kauan suunnilleen, kunnes lumi peittää maan. :-) Ja keväällä sama homma. Kunhan jää on sulanut, alan hiippailla tossuissani ympäri kaupunkia. Viimeisimpänä kaappiin löytyi hyvällä alennuksella La Mattasta kuvien farkunsiniset niittiballerinat. Supernätit! Pinta on pehmeää mokkaa, mutta pinnan niitit pitävät kengät kätevästi muodossaan. Kannattaa käväistä katsomassa kaupungilla, jos vaikka viimeisimpiä ballerinoja vielä löytyy kaupoista. Kevätkengät tulee valmiiksi hankittua ja ihan kivaan hintaan. Kauppojen hyllyt ovat jo täynnä syyssaappaita ja talvimallistoa, joten hajakokoja kevyemmistä kengistä saa edullisesti.
Mitäs muuta sitten...Tänään alkaa ainakin halloweeniin valmistautuminen. Pimeät illat oikein houkuttelevat laittamaan kynttilöitä esille. Aion tulevana viikonloppuna hiukan somistaa kotia syysasuun valopalloilla ja oviseppeleillä. Kanervia en uskalla vieläkään laittaa, koska ilma on vieläkin niin lämmin. Callunat menettävät värinsä heti, jos ilma on liian lämmin. Odotan siis vielä hetken. Kurpitsa täytyy kuitenkin kaivertaa ja suunnitella viikonlopun menu. Muistathan käydä perjantaina muuten kaupassa... Itse aion ainakin tehdä kurpitsapiiraan mausteineen ja fariinisokereineen. Pääruuaksi sopisi joku tuhdimpi lihapata. 
Minulla on tukku viimeaikaisia reseptejä ja kuvia takataskussani, mutten ole vielä niitä tänne saanut. Pitäkää peukkua, että ryhdistäydyn. Lopputulokset olivat nimittäin herkullisia. Katsotaan, kuinka nopeasti tässä päivittäisessä hulinassa niitä tänne saan. :-D
Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa sinulle ja palataan pian. Muista hakea kurpitsa, kynttilöitä ja tietysti ballerinat! <3

Kuvat:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita