perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluinen viikonloppu

Äkkä jostain pikavinkit joulunalusflunssan taltuttamiseen. Olen saanut meidän lasten kantamat pöpöt viimeisimpänä ja todella hyvin jalostettuina. :-) Hunajavedellä mennään, ei kai tässä muukaan auta. Olen kuitenkin vienyt taas millin verran jouluvalmisteluita eteenpäin. Lahjoja on paketoitu yhdessä Nekkulin kanssa (lue: teippi loppui ja löytyi seinästä...) ja se taatelikakkukin tuli tehtyä valmiiksi. Taatelikakku vaan paranee viileässä ja mehustuessaan, mutta koska tein tämän niin hyvissä ajoin, laitoin sen pakkaseen odottelemaan. Kuivahedelmiä sisältävät kakut sopivat hyvin pakastamiseen ja ne kannattaa laittaa sinne heti jäähtymisen jälkeen. Itse pakkasin kakun folioon ja tiiviiseen muoviin, jottei mikään aromi karkaisi. Siellä se nyt nököttää. :-)
Viikonlopun aikana taloon kannetaan joulukuusi ja valmistellaan vielä laatikoita. Ajattelin tehdä myös ihanan maalaispateen päivää ennen jouluaattoa, koska sekin kaipaa yönyli vetäytymistä. Tällä kertaa patee tehdään ilman maksaa ja ilman mitään korppujauhoja. Näin sitä voivat syödä eräätkin raskaanaolevat ja myös esimerkiksi gluteiinitonta ruokavaliota noudattavat. Mukaan ajattelin laittaa herkkusieniä ja pekonia.
Olenkohan siirtynyt ruokablogistiksi, kun en saa millään niitä asuja kuvattua? :-) No eipä tässä paljoa olisi kuvattavaakaan, kun naama on niistetty joulunpunaiseksi.
Aion kuitenkin viikonlopuksi ryhdistäytyä ja kiertää kaikki glögittelyt, joihin perheemme on saanut kutsun. Lauantaina kampaaja tekee toivottavasti minulle uuden pään harteille ja eiköhän nyt jo menossa oleva flunssakin siihen mennessä taltu. Pikkuhiljaa jouluhypetys siis vain kiihtyy.
Ihanaa jouluista viikonloppua kaikille! Katsotaan, mitä jouluviikon alku tuo tullessaan... Ainakin joulusiivouksen. :-D
Psst psst...vielä ehtii viikonlopun aikana laittaa sukantäytettä vaikka millä mitalla ja muitakin joulupaketteja. Eihän sen lahjan nyt niin tajuntaaräjäyttävä tarvitse aina olla. Hyvä kirja, pieni yllätys ja hyvä mieli.





Kuva:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita