keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uudenvuoden kujeet




Pitäisikin tehdä sellainen vuodenvaihteen ruokapostaus, johon kasaisin linkkejä ohjeista, jotka surffasivat tiensä minun keittiööni viime viikkojen aikana. Löytyisivätpähän sitten ainakin yhdestä paikasta ihan itseänikin ajatellen. :-) Hmmph...alan työstää ideaa. Kuvissa kuitenkin tämän aamun tekele, eli uudenvuoden juhlan Sacherkakku, joka matkustaa kanssamme tänään kylävieraisiin. Katsotaan, miten herkku maistuu, koska se on superdupermakea. Kuorutus on tehty kaikkien oppikirjojen mukaan kaksinkertaisena ja koko kakku vuorattu kuorutteen alta aprikosimarmeladilla. Koska käsialani on niin onnetonta, jätin sanan Sacher tekstaamisen tekemättä ja ripottelin päälle joulukonvehteja, joita meillä on vielä avaamattomana boxeissa aikalailla.
Selaisin aikamoisen pinon Sacher-ohjeita alkuviikolla, jotta löytäisin mielestäni sen parhaan. Käytössä olivat niin keittokirjahyllyni, kuin nettikin. Aikalailla samalla tavalla aito Sacher tehdään, eli kakkupohjassa ei ole mukana kohotusainetta ollenkaan, vaan kakku kohoaa eroteltujen munanvalkuaisten ansiosta. Olemassa on myös versioita, joissa kakkupohja tehdään perinteiseen sokerikakku-malliin, mutta minä sain pakkomielteen aidosta versiosta. :-D Oma ohjeeni on peräisin Gummeruksen leivontakirjasta, Maailman ihanimmat leinvonnaiset. Kirja on vuodelta 2009, ja siihen on koottu eri maiden klassikkotarjottavia. Mikäli kirjaa ei löydy enää kaupoista, voin laittaa myöhemmin ohjetta tänne.
Muutoin viikko onkin mennyt laitellessa paikkoja kuntoon ja fiilistellessä puolison loman alkua. Mitään erikoisia suunnitelmia meillä ei ole. Aiomme vain olla kotosalla ja nautiskella tavallisesta möllöttämisestä. :-D Pistäydyin viikolla myös kaupungilla muutamana päivänä ja tulos alerundilta oli oikeinkin tyydyttävä. ;-) Kannattaa ihmeessä metsästää aleista niitä klassikoita ja vaatekaapin kulmakiviä. Vaikka muut sanoisivat mitä, niin kyllä niitä aleistakin saa.
Ihanaa uudenvuoden aattoa sinne ja palaillaan ruokalinkkien ja shoppailujen kanssa! Muiks ja onnea tulevaan!

Kuvat:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita