perjantai 15. toukokuuta 2015

Terveysnami


Tästä tuli hyvää, vaikka itse sanonkin. Luvallinen herkku eiliselle vapaapäivälle oli Key Lime-tyyppinen raakakakku. Resepti löytyi raakaleipuri Maria Lönnqvistin arkistoista. Hän on kirjoittanut kirjan Raakaleipurin parhaat kakut (Nemo) ja valmistaa myös tilauksesta raakaherkkuja.

Totesin itse tätä valmistaessani, että houkutus hankkia Vitamix-blenderi kasvaa päivä päivältä. Vaikka K-Mixini toimii moitteettomasti, tarvittaisiin pähkinöiden prosessoimiseen välillä enemmän tehoja. Varsinkin, jos nestettä ei tule valmistettavaan massaan kovinkaan paljoa. Vitamix taitaa olla markkinoiden ainoa blenderi, joka selättää prosessoitavat aineet jopa ilman nesteen lisäystä. Muissa koneissa moottori saattaa herkästi kuumeta ja massa vaatii aina koneen ohjeiden mukaan sen tietyn määrän nestettä ylikuumenemisen välttämiseksi. Vielä en superblenderiä ole hankkinut, mutta katsotaan, kuinka jatkossa käy...

Key Lime kakku valmistui vanhallakin hököttimellä ja maistui myös esikoisen suussa hyvälle. Hän pyysi lisää! Kakku oli parhaimmillaan pakastimesta tullessaan pienen lepohetken jälkeen. Kakun koristeluun käytin nyt tuoreita mansikoita ja illalla vielä vadelmia tuunaamiseen. Söimme nimittäin ystäväni kanssa lähes koko loppukakun iltakahvien kanssa. (tai minä söin...) Vadelmia piti vaan lisäillä kakun huvetessa...

Jos haluat tehdä raikkaan raakaherkun, niin tässä ohje:

Pohja:
2 1/2 dl manteleita
7-10 isoa kivetöntä taatelia
1/4 tl vanilijapulveria (käytin reippaasti)
1/2 tl himalajansuolaa ( sitäkin suurinpiirtein)
2rkl kookosöljyä

Täyte:
1 dl macadamiapähkinöitä
3 dl cashewpähkinöitä
1 1/4 dl mantelimaitoa
1/2 dl limen mehua
1/2 dl vaahterasiirappia
1 tl vanilijapulveria
2 rkl raastettua limen kuorta
1/2 dl kookosöljyä

Päälle
limen viipaleita, kookoslastuja, mansikoita, vadelmia,  you name it!

Mittaa kaikki pohjan ainekset öljyä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja aja, kunnes seos on tahmeaa. Lisää sulatettu öljy sekaan ja käytä vielä konetta hetki.
Vuoraa kelmulla 16 cm halkaisijaltaan oleva pikku vuoka. Painele taikina tiiviisti vuoan pohjalle ja laita vuoka pakastimeen täytteen teon ajaksi.
Aja pähkinät hienoksi jauheeksi tehosekoittimella. Lisää loput aineet ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Käytä konetta, kunnes seos on kermamaista. Levitä täyte pohjan päälle, tasoita pinta ja laita pakkaseen n. kolmeksi tunniksi.
Nosta kakku huoneen lämpöön 10 minuuttia ennen tarjoilua ja koristele. Nam!

Ihanaa viikonloppua ja tänne lisää raakaherkkuvinkkejä!

Kuvat:
FasjhionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita