tiistai 13. tammikuuta 2015

Reipas arki käyntiin aamiaisella




No niin. Eilen alkoi arki toimistomaailmassa. Työni on kaukana tavallisesta toimistopuuhailusta, mutta ero entiseen on silti huikea. Viikonloppuna tuli tehtyä alustavia valmisteluita uutta arkea varten ja nyt pitäisi kaiken olla kunnossa. Ja mikäli näin ei ole, niin sitten korjataan lennossa...
Koska nyt on syytä aloittaa aamut kohtalaisen virkeällä mielellä, kannattaa joitakin aamuun tarvitsemiaan juttuja valmistella jo edellisenä iltana. Esimerkkiin kuuluu aamupala. :-) En yksinkertaisesti voi elää ilman aamiaista. Koska arkiaamuina aikaa on rajallisesti, on helpottavaa, jos kaapista voi vain ottaa valmiina jonkin sopivan aamiaisen. Ennenkaikkea olisi hyvä, jos myös terveellisyys toteutuisi aamupalalla. Tehtävää toteuttamaan sopii mielestäni mainiosti tuorepuuro. Laitat vaan edellisenä iltana kaikki valmiiksi jääkaappiin vetäytymään ja aamulla nostelet puuron lusikalla suuhusi. :-) Aikaa jää Helsingin Sanomillekin.
Minun aamuiseen tuorepuurooni tässä uudessa arjessa tulee mm.

n. 3 dl jotain tuoreita marjoja (sulatin pakkasesta viimekesäisiä mustikoita)
2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl kauraleseitä
1dl rouhittuja pähkinöitä (tänään cashewpähkinöitä)
3 dl maustamatonta jugurttia
n. 1 rkl juoksevaa hunajaa

Sitten vaan survot sulaneet marjat soseeksi ja jauhat pähkinät rouheeksi esim. Bamixilla. Sekoitat kaikki aineet keskenään ja laitat seoksen turpoamaan jääkaappiin. Ennen puuron nauttimista voi mukaan sulattaa hiukan kookosrasvaa kaveriksi antamaan lisää makua. Lisäksi päälle voi halutessaan pilkkoa koristeeksi vähän hedelmiä, kuten banaania tai laittaa muutaman marjan. Arkiaamunkin aamiainen voi olla nätti <3

Toivottavasti ehdit nauttia aamiaista edes muutamana aamuna viikossa kiireettömästi. Se olisi tärkeää niin keholle, kuin mielellekin. Huomenna vähän lisää silmäniloa ja kimallusta.... Je  vous souhaite une merveilleuse semaine!

Kuvat:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita