keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ice making set









No nyt olen minäkin ostanut meidän keittiöön ne muissa blogeissa kuuluisat popsicle-tikut ja muotit! Kyse on Nicolas Vahén muoteista. Törmäsin pakkaukseen niinkin hassussa paikassa, kuin Mrs. Jonesin lifestyle-myymälässä Haukilahden ostarilla. Ihan oikeasti! Ostan nykyään vaatteenikin sieltä. :-) Eipä tarvitse paljoa liikkua kotoa. :-) Tuolla Haukilahden ostarilla ruokalehdissä ja blogeissa hellekesän aikana villinnyt popsicle-villitys, tarttui heti pakkausen nähtyäni minuunkin. Kassan kautta siis kotiin ja uusi blenderi käyntiin.
En ollut lainkaan suunnitellut hommaa, joten ensimmäisestä setistä tuli mitä kaapista löytyy-"mehujäitä", ja vaikka itse sanonkin, lopputulos oli aika onnistunut. Nämä ensimmäiset kokeilut ovat marjaisia johtuen sesongista, mutta aion napata myös taannoin lähipiirin vinkkaaman ananasjutun ja hiukan muunnella sitä popsicleihini. Käytännössähän voit tehdä omista herkkutikuistasi juuri sellaisia, kuin haluat. Melkein mikä vaan onnistuu.
Raakajälkkäreistä oppineena voin todeta, että niistä kannattaa ammentaa reseptejä tai reseptien osia. Useimmat raakakakut voi pakastaa niiden jauhottomuuden vuoksi, koska mikään kohotusaine ei kärsi pakastuksesta. Eli voihan näihin tikkuihin askarrella raakakakkujakin! Esimerkiksi kookosöljy, jota monessa raakaruoassa käytetään, sopii näihin jälkkäreihin vallan mainiosti ja kestää siis pakastuksen. Voit pakastaa mousset ja smoothiet tikkuihin tarjoiltaviksi.

Oma ensiaskeleeni piti sisällään:

1 litra mansikoita
1/2 dl juoksevaa hunajaa
125 g maustamatonta, kermaista kreikkalaista jugurttia (Lidl)
2 rkl sulatettua kookosöljyä
1/2 dl vadelma-omenamehua (blenderiin nesteeksi, kun Vitamixiä en käytä)
tuoreita vadelmia koristeeksi

Laita kaikki aineet blenderiin ja hurauttele mousseksi. Sitten vaan vadelmat purkkeihin ja mousse sekaan. Pakastamiseen menee muutamia tunteja. Aion seuraavaksi tehdä jotain kirkkaampaa, johon saisi jäädytettyä kauniisti hedelmiä sisälle. Esimerkiksi kiivin viipaleet olisivat todella kauniita mehujäissä... Kokeile omalla reseptilläsi. Ei jauhoja, eikä valkoista sokeria. Maistuu lapsille ja näitä voi tehdä yhdessäkin. <3

Kuvat:
FashionHunny


3 kommenttia:

  1. Nam! Saako noissa muoteissa noi jätskiosat irti erikseen? Mistähän noita voisi etsiskellä?

    VastaaPoista
  2. Moikka! Juu, jäätelöt pystyy erottelemaan erikseen. Ainakin se onnistuu lämpöisen veden alla. Muotteja myy ainakin mrsjones-lifestyleshop, jolla oma verkkokauppakin. Jos verkkokauppa ei ole kesän jälkeen vielä ylhäällä, niin kannattaa soittaa suoraan Jonnalle, joka kauppaa pitää. Paketissa on nuo tikutkin, joiden riitto on ihan uskomaton!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita