torstai 18. syyskuuta 2014

Tykkään minä Töölöstäkin

Viikko on yli puolenvälin, ja mennyt ihan hujauksessa. Aurinkoinen ilma on kuin tehty erilaisille retkille ja kahvitteluille. Alkuviikosta kurvailimme Nekkulin kanssa mammatreffeille Töölöön ja tässä päivän kuvasaldoa. Aamu-unisen kaverin kanssa meinasi aikataulut levitä käsiin, kunnes tajusin muistuttaa itseäni, että hei, mihin ihmeeseen meillä on kiire? Ei mihinkään. 
Voin todella suositella auringonpalvontaan Töölön toria. Paikka on rauhallisemåpi, kuin keskustan vastaavat ja sekaan mahtuu kärrykansalaisia vaikka millä mitalla. Alkuviikosta aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta ja kunnon torikahvittelu sai siis arvoisensa puitteet.
Töölöä voi suositella kaupunkiretkeilyyn muutenkin! Olen ihan hurmaantunut. Olen viettänyt aika paljonkin aikaa Punavuoren tuntumassa ja Eirassa, mutta Töölö, se vasta onkin jotain. Jokainen katu pitää sisällään jotain mielenkiintoista. On kukkakauppaa, lastenvaateliikettä, herkkukauppaa, kahvilaa ja ravintolaa. Ainoa haaste on parkkeeraus, mutta sekin onnistui suhteellisen kivuttomasti keskellä päivää. 
Kahvittelun päätteeksi kulutimme munkkipossuja (ja vähän rahaa) pienen kävelylenkin muodosssa.



Ihana lastenvaateliike Little Copenhagen Museokadulla. Valikoimissa on ainakin Wheatia, Billie bluhsia ja Ver de Terreä. Lisäksi liikeessä toimii secondhand-osasto myyntitilisysteemillä ja juhlakenkävuokraus. Fiksua!

Jäi sieltä Museokadulta jotain haaviinkin. Ihanat neonsävyt Nekkulille nimittäin. Kyllä nyt kelpaa. Huomaa muuten neidin ensimmäinen käsilaukku ylhäällä oikealla. Pikkutyyppi kadehti niin isoveljensä pientä matkalaukkua, että oli aika saada oma veska. Nyt se kulkee kaikkialle. <3

Loppumatkan kruunasi Anton&Anton-putiikki, joka auttoi päivän dinneriongelman ratkaisussa. Mukaan lähti lisäksi luomuhedelmiä ja sitruunatahnaa. :-D 
Kaikkinensa, kannattaa kulkea avoimin mielin kotikaupungin ja lähitienoiden pikkukadut ja torit. Sitä huomaa katsovansa maailmaa ihan eri silmin, eikä pikku lomaan oikeastaan paljoa tarvitakaan. Maisemanvaihto ja hyvät ystävät tekevät arkeen juhlahetkiä. <3

Kuvat:
FashionHunny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita